Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden kaupunki - Kummitustarinoita Vaasasta

Luettu: 11.12.2009

Törmäsin kirjaan aivan puhtaasti vahingossa: se oli kirjastossa tyrkkyhyllyllä. En yleensä lue kovin paljon geografiseen historiaan, mutta toki sitä tulisi jotain paikallishistoriasta ja kansallisperinteestäkin tietää. Kummitustarinat vaikuttivat varsin mielenkiintoiselta mediumilta Vaasan historiaan ja vaasalaiseen mielenmaisemaan, jota eittämättä -ja paikasta riippumatta- aavetarinat heijastavat.

Aaveiden kaupunki - kummitustarinoita Vaasasta on nimensä mukaisesti kokoelma kymmenestä tunnetusta Vaasaan sijoittuvasta kummitustarinasta. Suurin osa tarinoista linkittyy edesmenneeseen henkilöön tai henkilöihin, jotka ovat jollain tapaa linkittyneitä kyseiseen rakennukseen tai paikkaan. Suurin osa jää niin ikään ilman maallista selitystä. Paikallisesti tarinat sijoittuvat eri puolille Vaasaa, mutta itselleni kirjassa useat läpikäyyt paikat ovat enemmän tai vähemmän tuttuja: mukana on Pohjanmaan museo, Loftet, hautausmaa (tietysti) sekä tietty metsäalue. Naapurissakin kuulemma kummittelee.

Kirja on varsin kompakti esitys aihealueestaan, mutta toisaalta ehkä -kuten kirjoittaja itsekin arvelee- me pohjoismaalaiset tapaamme pitää tiukasti kiinni järjen dominoinnista, että oraalisessa perinteessä säilyneet ovat lähinnä illanistujaisten täytettä, ei niinkään osa paikallishistoriaa, ja ovat siksi niin harvat. Kaikissa tietämissäni kulttuureissa kummitustarinat ovat kuitenkin osa historiaa yhdessä tai toisessa muodossa, mikä viittaisi tavan olevan melko universaali. Näin ollen pidän kummitustarinoita osana paikallishistoriaa, vaikka itse tarinoiden juoni ja ainekset ovatkin kliseiset. Ehkäpä kummitustarinat ovat ihmismieltä kiinnostavampia tapoja jakaa paikallishistoriaa jälkikasvulle, sillä tästähän näissä tarinoissa on useimmiten kyse: ne liittyvät jollain tapaa tiettyyn rakennukseen tai esineeseen tai henkilöön. Aaveiden kaupungissa kuvataan useita kaupungin kehityshistoriallisesti merkittäviä henkilöitä, kuten Pohjanmaan museota vahvasti kehittänyt Hedmanin pariskunta. Heidän kummitustarinansa mysteeriä pönkittää vielä sekin seikka, että heidän tuhkansa -aikanaan harvinainen tapa, mikä edelleen vahvistaa mysteeriä- on haudattu museon seinään heidän toiveidensa mukaisesti. Mukana on myös muiden muassa Vaasan seurapiirien kermaan kuulunut konsulinna Tulla Moe, lauma hotellin palveluista hieman liikaa nauttivat vieraat, äveriäs kauppias Lennart Backman sekä hautausmaalle haudatut vaasalaiset historialliset kuuluisuudet.

Haluan erityisesti kiinnittää huomiota kirjan mahtavaan ulkoasuun. Kansi sopii aiheeseen erinomaisesti, ja sen teeman jatkuminen myös kirjan sivuilla tekee kokonaisuudesta.. no, yhtenäisen. Lisäplussaa vielä kunkin tarinan alussa oleville kuville ja esittelyille. En tiedä, onko fontin värin valinta sattumaa vai tahallista, mutta se ei näy epäsuorassa valossa mustaa vasten kovin hyvin. Aluksi pidin sitä hieman häiritsevänä, kunnes mielessäni kävi sen olevan kuten aaveiden sanotaan olevan: näkyviä vain tietyissä tilanteissa.

Tämän lyhyen, mutta ytimekkään kirjan jälkeen en pidä kummitusten oloa yhtään todennäköisempänä, mutta tiedänpä Vaasan historiasta hieman enemmän. Naapurikirjastoni on edelleen naapurikirjastoni ja hautausmaan vanhalla puolella kuulleen Mozartin Requiemia jatkossakin - iPodistani, niin kuin ennenkin.

-----

Aaveiden kaupunki muualla:
Pohjalainen

-----

What's in a Name: Place