Klassikkohaaste

Monivuotinen tavoitteeni on ollut koota listaa niistä maailmankirjallisuuden ja suomalaisen kirjallisuuden klassikoista, jotka olisi erittäin hyvä yleissivistyksen kannalta lukea. Olen muokannut listaa luentojen, muiden blogien, monien kirjalistojen ja muun perusteella. Näin kesän kynnyksellä päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja postata kyseisen listan raakaversion tänne. Perusteena listalle päässeillä on se, että kutakin kirjailijaa kohden on vain yksi tai kaksi keskenään vaihtoehtoista teosta, kaikki ovat fiktiota, kaikki ovat siinä tilassa että ne lasketaan automaattisesti klassikoiksi, eikä kyse ole katsojasta. Tarkkana olen ajan kanssa; parin teoksen kirjailijat ovat vielä hengissä, mutta pääpaino on kuolleilla kynäilijöillä sillä heidän kohdallaan on vähemmän kinastelua klassikkoasemasta. Ennen kaikkea, keskiverron ylioppilaan tulisi olla kuullut näistä kaikista. Ongelmana on tosin se, että aikani äidinkielen ja kirjallisuuden maailmankirjallisuus oli kovin Eurooppa/Amerikka-painotteista ja nykyinen kurssikirja tarjoilee jopa japanilaista kirjallisuutta. Kuten listasta näkyy, perustin listan viimeisimmän näkemäni kurssikirjan kivijalalle.

Mutta. Mikäli listasta puuttuu teidän mielestänne jokin olennainen kirja tai olen listannut jotain täysin pöljää, kertokaa se kommenteissa! Aina parempi, jos pystyt sen perustelemaan. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus listan muokkaamiseksi, sillä -kokemuksen syvä rintaääni puhuu- muutoin lisään listaan vähintään kaksi uutta aina yhden luettuani. Listan ulkopuolelle jää väistämättä kirjoja, jotka kuuluisivat siellä olla, etenkin tämän perinteisen EuroAmerikka-akselin ulkopuolisia kirjoja.




Maailmankirjallisuus

Aisopos: Faabelit
Alcott, L.M: Pikku naisia
Alighieri, Dante: Jumalainen näytelmä
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo
Baudelaire, Charles: Pahan kukkia
Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz
Beckett, Samuel: Watt
Blake, William: Taivaan ja helvetin avioliitto
Brecht, Bertolt: Galilein elämä
Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani
Brontë, Emily: Humiseva harju
Boccaccio, Giovanni: Decamerone
Borges, J.L: Haarautuvien polkujen puutarha
Bradbury, Ray: Fahrenheit 451
Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan
Burroughs, Edgar Rice: Tarzan, apinoiden kuningas
Camus, Albert: Sivullinen
Carcia Marquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys
Carol, Lewis: Liisa Ihmemaassa
Cervantes, Miguel de: Don Quijote
Chaucer, Geoffrey: Canterburyn tarinoita
Christie, Agatha: Roger Ackroydin murha
Conrad, Joseph: Pimeyden sydän
Defoe, Daniel: Robinson Crusoe
Dickens, Charles: Oliver Twist tai David Copperfield
Dostojevski, Fjodor: Rikos ja rangaistus
Doyle, Arthur Conan: Sherlock Holmes
Dumas, Alexander Sr: Kolme muskettisoturia tai Monte Criston kreivi
Eco, Umberto: Ruusun nimi
Eliot, T.S: Autio maa
Faulkner, William: Kun tein kuolemaa
Flaubert, Gustave: Rouva Bovary
France, Anatole: Kuningatar Hanhenjalan ravintola tai Enkelten kapina
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja
Golding, William: Kärpästen herra
Goethe, J.W. von: Nuoren Wertherin kärsimykset
Gogol, Nikolai: Kuolleet sielut
Grahame, Kenneth: Kaislikossa suhisee
Harper, Lee: Kuin surmaisi satakielen
Hawthorne, Nathaniel: Tulipunainen kirjain
Heller, Joseph: Me sotasankarit
Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri
Hesse, Herman: Lasihelmipeli tai Arosusi
Homeros: Ilias tai Odysseia
Hugo, Victor: Kurjat
Huxley, Aldous: Uusi, uljas maailma
Ibsen, Henrik: Nukkekoti
Ishiguro, Kazuo: Pitkän päivän ilta
James, Henry: Naisen muotokuva
Joyce, James: Odysseus tai Dublinilaisia
Kafka, Franz: Oikeusjuttu tai Linna
Kawabata, Yasunari: Kämmenenkokoisia tarinoita
Kazantzákis, Nikos: Kristuksen viimeinen houkutus
Kipling, Rudyard: Viidakkokirja
Lawrence, D.H: Lady Chatterleyn rakastaja
Leroux, Gaston: Oopperan kummitus
Lewis, C.S: Taikurin sisarenpoika tai Paholaisen kirjeopisto
Machiavelli, Niccolo: Ruhtinas
Mailer, Norman: Alastomat ja kuolleet
Mann, Thomas: Kuolema Venetsiassa
Marlowe, Christopher: Tohtori Faustus
Maupassant, Guy de: Yön tarinoita
Melville, Herman: Moby Dick
Miller, Henry: Ravun kääntöpiiri tai Kauriin kääntöpiiri
Milton, John: Kadotettu paratiisi
Mishima, Yukio: Kultainen temppeli
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää
Molière: Tartuffe tai Saituri
Morrison, Toni: Minun kansani, minun rakkaani
Nabokov, Vladimir: Lolita
Nietzsche, Friedrich: Näin puhui Zarathustra
Ooka, Shohei: Tulia tasangolla
Orwell, George: 1984 tai Eläinten vallankumous
Ovidius: Metamorfooseja
Pasternakin, Boris: Tohtori Zivago
Poe, Edgar Allan: Kootut kertomukset
Proust, Marcel: Kadonnutta aikaa etsimässä
Rousseau, Jean-Jacques: Émile
Rushdie, Salman: Keskiyön lapset tai Saatanalliset säkeet
Sade, Markiisi de: Justine
Saint-Exupéry, Antoine: Pikku prinssi
Salinger, J.D: Sieppari ruispellossa
Sapho: Iltatähti, häälaulu
Sartre, Jean-Paul: Inho
Shakespeare, William: Macbeth tai Romeo ja Julia tai Kesäyön unelma tai Myrsky tai Hamlet
Shaw, C.B: Pygmalion
Shelley, Mary: Frankenstein
Sofokles: Kuningas Oidipus
Solzhenitsyn, Aleksandr: Vankileirin saaristo tai Ivan Denisovitsin päivä
Steinbeck, John: Vihan hedelmät tai Miehiä ja hiiriä
Stevenson, R.L: Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde tai Aarresaari
Strindberg, August: Hullun puolustuspuhe tai Punainen huone
Stocker, Bram: Dracula
Stowe, Harriet Beecher: Setä Tuomon tupa
Swift, Jonathan: Gulliverin matkat
Thoreau, H.D: Elämää metsässä
Tolkien, J.R.R: Taru sormusten herrasta
Tolstoi, Leo: Anna Karenina tai Sota ja rauha
Tsehov, Anton: Kaksintaistelu tai Lokki
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
Vergilius: Aeneis
Verne, Jules: Matka maailman ympäri 80 päivässä tai Matka maan keskipisteeseen
Voltaire: Candide
Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5
Wells, H.G: Maailmojen sota tai Näkymätön mies tai Aikakone
Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva
Woolf; Virginia: Orlando tai Mrs. Dalloway
Zola, Émile: Nana

Suomi

Aho, Juhani: Juha
Canth, Minna: Työmiehen vaimo
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase
Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti tai Kuinkas sitten kävikään?
Kallas, Aino: Sudenmorsian
Kianto, Ilmari: Punainen viiva
Kilpi, Volter: Alastalon salissa
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
Lassila, Maiju: Tulitikkuja lainaamassa
Lehtonen, Joel: Putkinotko
Leino, Eino: Helkavirsiä
Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla tai Tuntematon sotilas
Lönnrot, Elias: Kalevala
Meri, Veijo: Manillaköysi
Mukka, Timo K: Maa on syntinen laulu
Onerva, L: Mirdja
Paasilinna, Arto: Jäniksen vuosi
Päätalo, Kalle: Koilismaa tai Iijoki
Runeberg, J.L: Vänrikki Stoolin tarinat
Salama, Hannu: Juhannustanssit
Sillanpää, F.E: Nuorena nukkunut
Södergran, Edith: Runoja
Waltari, Mika: Sinuhe, egyptiläinen

Näin ollen julistan Klassikkohaasteen heitetyksi allekirjoittaneelle!

6 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

Tukeva paketti, paljon joita en ole lukenut mutta kaikki ovat niminä ainakin tulleet vastaan...tosin mukana on myös jotain joiden esiinnostamisesta en ole niinkään varma (kuten leffoina tunnetummat Kellopeli appelsiini ja Schindlerin lista...jälkimmäistä tosin en ole edes lukenut).
Shakespearelta sivuutetaan Hamlet? Radikaalia. CS Lewisiltakin valitsisin mieluummin jonkun muun kirjan...joiltain muiltakin tulee mieleen muita hyviä kirjoja mutta ei voi noitakaan valintoja vastustaa.

Puutteista silmään pistää pari suosikkikirjailijaani, Guy de Maupassant (jolta joku näpsä novellikokoelma), Italo Calvino (Paroni puussa tai Jos talviyönä matkamies?) ja Yukio Mishima (Kultainen temppeli?)
Voisin heittää esiin myös Musilin Miehen vailla ominaisuuksia, Pierre Choderlos de Laclosin Vaarallisia suhteita, Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illan, Eddan ja Genjin tarinan...nyt ainakin, onhan niitä jos vain miettisi.

Suomalaisista ei ole paljoa sanottavaa, mikä on omalla tavallaan melkein pelottavaa :)
Tai heitetään nyt se Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi tai Ulvova mylläri, kyllä jokaisen pitäisi yksi Paasilinna lukea.

Hreathemus kirjoitti...

Nostitpas esiin juuri ne kaksi, joiden mukaanlaskemista mietin Yksi lensi yli käenpesän -kirjan ohella. Kaikkihan ovat tunnettuja lähinnä leffoina. Taidanpas antaa kaikille niille kenkää. Tulee ne luettua jossain vaiheessa joka tapauksessa.

Shakespeare oli ongelmallinen. Koko listan ajatus oli tiivistäminen: saada kultakin merkittävältä kirjailijalta korkeintaan kaksi tähän listaan. Taitaa kuitenkin olla, että Bardin kohdalla on pakko tehdä poikkeus. Lisään joukkoon siis Hamletin ja Myrskyn (tuleepa ainakin koko tuotannon tyylien kattava kokoelma luettua).

Pakko tunnustaa, mutta en tiedä C.S. Lewisiltä muuta kuin Narnia-sarjan, joten valitsin sen (kronologisesti) ensimmäisen osan. Lisään mukaan kuitenkin Paholaisen kirjeopiston, sillä se kuulostaa mielenkiintoiselta ja on Lewisin tuotannossa läpimurto.

Mietin itsekin de Maupassantin (de Maupassant'n?) mukaanlukemista. Lisään sen nyt poispotkittujen tilalle ja teos on kauhunovellikokoelma. Juuri tämän valinta on hieman pakonomaista, sillä de Maupassantilta ei ole muita paikallisessa kirjastossa.

Italo Calvino... myönnän miehen modernin klassikon statuksen, mutta kieltäydyn silti ottamasta tyyppiä listalle. Luin pari vuotta sitten Koko kosmokomiikan, eikä se avautunut alkuunkaan. Saatan yrittää Calvinolta joskus jotain toistakin, mutta klassikoksi hänestä ei (toistaiseksi) silmissäni ole.

Mishima tulee ehdottomasti mukaan, samoin Ishiguro. Marquez onkin jo listalla.

Ja huolimatta siitä, että Paasilinnassa edelleen henki pihisee, lisään Jäniksen vuoden listalle. Jos kerran maailmankirjallisuudessakin on Morrison, niin olkoon Suomestakin joku elossa oleva.

Artsi kirjoitti...

Joku Norman Mailerin opus sopisi listalle esimerkiksi Alastomat ja kuolleet. Samoin alle 1000 vuotta vanha venäläinen klassikko eli lähes moderni, vaikkapa Vasili Grossmanin Elämä ja kohtalo. Entä viidakkojen kuningas eli Tarzan! Edgar Rice Burroughsin apinain kuningas tottakai! Suomi-listalle ehdottomasti joka-kodin Päätaloa, vaikka Koillismaa sekä hyvää vauhtia klassikoksi nouseva (ainakin mun asteikolla) suomalainen "työläiskirjailija" Kaiho Niemisen Pakolaisten kuski.

-Artsi

hdcanis kirjoitti...

Niin, totta, muistinkin nyt ettet pitänyt Kosmokomiikasta...

C.S.Lewisilta Narnian lukujärjestyksessä on kaksi koulukuntaa, toinen kannattaa sisäistä kronologiaa eli tuosta Taikurin veljenpojasta aloittamista, toiset kirjoitusjärjestystä eli aloitusta Velholla ja leijonalla. Itse kannatan jälkimmäistä...mutta Paholaisen kirjeopistokin on kyllä hyvä.

Kawabatalta en ollut edes tiennyt että noita Kämmenenkokoisia tarinoita on suomennettu, itse olen lukenut Lumen maan ja yhden suomentamattoman novellikokoelman, ja pari muuta odottaa hyllyssä.

Mailerin Alastomat ja kuolleet on kyllä ainakin harkitsemisen arvoinen lisäys.

anni.m kirjoitti...

Melkoinen lista. Huh. Ainoa minkä löysin ni Calvinoa olisin tuohon ollut tunkemassa hdcaniksen lailla.
Herman Hesseltä olen tykännyt erityisesti Narkissos ja kultasuusta.

Minä luin joskus vastaavaa omatekoista listaa (mistä varmaan johtuukin, että olen lukenut listaamistasi kirjoista suurimman osan). Yllätyksekseni moni kirjallisuuden klassikko oli oikeasti oikein hyvä. Sitten hairahduin johonkin kevyempään ja sille tielle olen jäänyt: aika ajoin toki palaan listalle edelleekin.

Hreathemus kirjoitti...

@ Artsi: Okei, Tarzan lisätään listaan, samoin Norman Mailer. Grossmanista en ole koskaan kuullutkaan monen vuoden kirjallisuuden opinnoista, se ei pääse mukaan mutta lisään sen silti luettavien listalle. Saman Niemisen kanssa, mutta Päätalo.. uskomatonta, että unohdin hänet kokonaan listalta.

@ hdcanis: Alastomat ja kuolleet siis tulee Mailerin valituksi. En itse asiassa edes tiennyt Kawabatalta muita; pitänee lisätä Lumen maa luettavien listalle, nimi kun kuulostaa varsin hyvältä.

@ Anni: Narkissos ja kultasuu; pidetäänpäs mielessä. Calvino jää lisähuomiosta huolimatta edelleen paitsioon. Tästähän kehkeytyi varsin mielenkiintoinen väittely: onko Calvino klassikko vai ei. :) Huomasin itsekin Seitsemää veljestä lukiessani, että se on ihan lasten oikeasti hyvä. Ehkä titteli "klassikko" muodostaa jonkinlaisia psykologisia raja-aitoja potentiaalisten lukijoiden mieliin ja estää niihin tarttumasta? Odysseuksen tapauksessa raja-aidat ovat pikemminkin viimeisien vuosien Berliinin muuri tarkka-ampujineen, miinoineen ja rautalankoineen varsinaisen betonimuurin lisäksi.