Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?

Luettu: 28.9.2012

Scifi-haasteella jatketaan. Valitsin dystopia-/utopiakuvauksista nimenomaisesti tämän kirjan kahdesta syystä: se on scifi-kirjallisuuden klassikko ja sen nimi sangen mielenkiintoinen.

Do Androids Dream of Electric Sheep? (suom. Palkkionmetsästäjä) sijoittuu Maapallolle, epämääräisen kaukaiseen tulevaisuuteen. Ihmiskunta on tehnyt suurimmasta osasta planeettaa asuinkelvottoman, ja valtaapitävien mielestä tarpeeksi hyödylliset/rikkaat/ tärkeät henkilöt ovat muuttaneet muille planeetoille. Maahan jäävät vain ne, joiden bisnekset eivät päivänvaloa kaipaa sekä ne, jotka on luokiteltu "erityisiksi" eli mieleltään hitaat. Tässä maailmassa statussymboleita ovat elävät eläimet, joita saasteiden jälkeen ei juuri enää ole: mitä suurempi tai harvinaisempi laji, sitä kalliimpi. Rick Deckard on palkkionmetsästäjä, jonka työnkuva on vangita omistajiltaan siirtolaisplaneetoilta karanneita androideja, joiden olemassaolo on Maassa kiellettyä. Tehtävän tekee hankalaksi teknologian kehittyminen siihen pisteeseen, että keinotekoisia ihmisiä ei helposti biologisesti kehittyneistä ihmisorganismeista erota. Deckardilla on unelma: hän haluaa oikean lampaan hänen kotinsa katolla oleskelevan sähkölampaan sijaan. Niinpä Deckard ottaa tehtäväkseen "poistaa" kuusi viimeisintä androidimallia olevaa Nexus-6:sta, joista on luvassa muhkea, ihkaoikean lampaan kokoinen palkkio.

No jo oli kirja. Katsoin lukemisen jälkeen tähän löyhästi perustuva kulttileffa Blade Runnerinkin, joka vain vahvisti kirjan unenomaista tunnelmaa: logiikka on joskus kadoksissa, siirtymät tapahtumasta toiseen tahallaan nykivää ja hahmojen motivaatiot ajoittain täysin mysteerisiä. Tunnelma on kuitenkin koko ajan selkeä: saasteiden mustaama, ihmisten loppuunkäyttämä ja levälleen jätetty kuin Deckardin asuinympäristö. Tältä kuvittelen huonon huumetripin vaikuttavan.

Kuten niin monessa scifi-tekstissä, jossa keskitytään keinotekoisiin elämänmuotoihin, keskiössä on ihmisten ja robottien eroavaisuudet ja samankaltaisuudet. Electric Sheep:ssa tätä edustaa empatiakyky. Ihmiset ovat siinä uskossa ja osin oikeassakin, että androidit eivät kykene empatiaan joten Deckard käyttää työssään Voigt-Kampffin empatiatestiä selvittääkseen onko kohde ihminen vai ei. Toisaalta kirja kyseenalaistaa ihan perusihmistenkin empatiakyvyn: kuinka empaattista on erotella ihmiset hyödyllisyyden mukaan ja jättää viivan alapuolelle jäävät saasteiden tuhoamalle planeetalle muiden mennessä paremmille apajille? Kuinka empaattista on rakentaa ajatusrakenteiltaan mahdollisimman ihmismäisiä androideja (joihin on jopa istutettu muistoja, jolloin he kuvittelevat olevansa ihmisiä!) ihmisten mukavuudenhalun takia, mutta pakottaa ne/heidät päivä toisensa jälkeen tekemään itseääntoistavia, tylsiä töitä? Samaan aikaan ihmiset pönkittävät uskoaan omaan empatiakykyynsä mercerismillä, empatiaan perustuvalla uskonnolla ja sen empatialaatikolla joka yhdistää kaikki käyttäjät yhtäaikaisesti nousemaan mäkeä samalla kun kasvottomat olennot heittelevät heitä kivin.

En ihan ymmärrä, miksi tämä on klassikko. Pitäisi tarkistaa aikajana, mutta veikkaisin että Dickiä ennen on näitä teemoja käsitelty, ja luultavasti selkeämmin. Kirja sai kuitenkin vuonna 1968 Nebula-palkinnon, mikä saa minut epäilemään oman reaktioni pätevyyttä. Voiko kirjan lukea väärin?

-----

Do Androids Dream of Electric Sheep? muualla:
Aikakone
Tahaton lueskelija -blogi
Sivukirjasto-blogi

-----

Scifi-haaste: 10. Apokalyptinen/Dystopia/Utopia

Ei kommentteja: