Mike Carey: The Unwritten 5 - On to Genesis

Luettu: 1.10.2012
Taide: Peter Gross & Vince Locke


The Unwritten jatkuu sarjan viidennellä albumilla.

On to Genesiksessä Tom porukoineen lähtee varastamaan korkealuokkaisesta huutokaupasta Wilson Taylorin jäämistöä. He jäävät kiinni, heitä yritetään kaupata salaisessa huutokaupassa maailman eliitille, he pakenevat ja jatkavat Wilsonin mysteerin selvittämistä huutokaupan varastosta löytyneen päiväkirjan avulla. Päiväkirjaan on raapustettu muun muassa protosupersankarisarjis The Tinkeristä 1940-luvulta. Käy ilmi, että Wilson oli aikanaan lähetetty ajassa taaksepäin tappamaan The Tinkerin. Wilson kuitenkin rakastuu kohteeseensa, mikä ymmärrettävästi käy assassinaatiotehtävän antanutta Kabaalia. Siirtymä nykyaikaan, jossa Tom ja Liz lähtevät tapaamaan vanhainkodissa kuolevaa Tinkerin äitiä. Itse Tinker kuitenkin ilmaantuu paikalle ja hyökkää heidän kimppuunsa. Samaan aikaan Kabal on ottanut tehtäväkseen pyyhkiä jokaisen Wilsonin koskaan tunteman ihmisen pois maan päältä, mikä saa Tomin kostonappulan painumaan kaakkoon.

Jotenkin tuota synopsista kirjoittaessa tuntuu kuin The Unwrittenin viides osa olisi jotenkin sekava. Lukiessa tästä ei kuitenkaan ole jälkeäkään, sillä Carey on onnistunut punomaan aikamatkailusta, tekstin ja todellisuuden välisestä suhteesta sekä kolmen päähahmonsa henkilöhahmojen omista ongelmista varsin mukiinmenevän kokonaisuuden. On to Genesis ei siltikää vastaa edellisosien herättämiin kysymyksiin niin paljon kuin se nostaa uusia pintaan. Kuka perkele Madame Rauch on? Mikä Kabaalin, ja varsinkin heidän muskelinsa Pullmanin, tarina on? Mikä Tomin olemassaolossa heitä hiertää? Kuka Sue Morgenstern oikeastaan on ja miksi hänen kellarissaan on loputon portaikko? Portaikosta puheen ollen, miten edellisosassa siellä matkansa aloittaneella hahmoryhmälle kuuluu? Mikä kirjallisuuden aspekti on Careyn tarinan kohteena seuraavaksi?

Näyttää siltä, että kaupungin budjettileikkaukset ovat pysäyttäneet The Unwrittenin kirjastoon hankkimiset tähän viidenteen osaan. Pitänee jossain vaiheessa hankkia seuraavat kaksi osaa kaukolainoina (kuutososan viittaus saa hykertämään innosta scifistelyn mahdollisuuden takia). Osa 8, Orpheus in the Underworlds, saapuu maailmaan vasta ensi vuoden alussa. Jos vaikka siihen mennessä olen päässyt ajan tasalle; ideaalitilanteessa saanut luettua myös Ovidiuksen Metamorfooseja. Hei, eipäs tirskuta siellä takana!

-----

On to Genesis muualla:
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Valopolku-blogi
Deer in the Xenon-Arc Lights -blogi (englanniksi)
Loose Logic -blogi (englanniksi)

Ei kommentteja: