Simone de Beauvoir: Kauniit kuvat

Luettu: 21.6.2007
Alkuperäinen nimi: Les Belles Images
Käännös: Irmeli Sallamo

Neil Hardwickin tavoin tämän kirjan olemassaoloa valaisi Anna-Leena Härkönen Loppuunkäsitellyssä. Koska itsemurha oli kantava teema kirjavalinnoissani tähän aikaan, Kauniit kuvat olisi siihen hyvä jatkumo. Lisäksi de Beauvoirin eksistentiaalinen kirjoitustyyli vaatisi minulta enemmän ajatusta, ja veisi ajatuksia pois muualta.

Kauniit kuvat seuraa noin kolmekymppisen pariisilaisnaisen, Laurencen, elämää aviomiehen, kahden lapsen, seurapiiriäidin, kiltti tyttö -syndroomasta kärsivän siskon ja salaisen rakastajan sekä ympäristön ristitulessa. Kirjan haastavuutta en epäillyt turhaan: alussa minulta meni jokin aika (ja useampi sivu) saada selville kenen näkökulmasta tarinaa kerrotaan. En osaa ranskaa, joten Laurence olisi näin anglikaaniselta pohjalta enemmän miehen kuin naisen nimi, mistä sekavuus saattoi alussa johtua. Itsemurha, kuten selvisi, ei ole kuitenkaan ole Kauniiden kuvien kantava teema, vaan pikemminkin kirja paneutuu Laurencen kasvavaan tyytymättömyys elämäänsä kohtaan. Outi Jokisen (http://www.vaikuttamo.net/portal/suomi/juttua/jutut/vaikuttavat_sanat/?id=751) mielestä Kauniit kuvat on sekava, asiat eivät saa ratkaisua ja kirja tuntut loppuvan kesken. Yhdyn kirjan keskenloppumisen tunteeseen, sillä se minullakin tuli ensimmäisenä mieleen suljettuani kirjan. Mielestäni se, että asiat eivät saa lopullista ratkaisua, on yksi kerronnallinen keino ja eksistentialismin kehystä vasten tarkasteltuna hyvinkin realistista. Kielellisen tason takia kirja vaikuttaa ajoin sekavalta (vrt. alun kertojan epäselvyys), mutta muistaakseni myös Kutsuvieraassakin (org. L'Invitée) käytettiin tällaista tyyliä, joskaan ei ihan tässä mittakaavassa. Ehkäpä tällaisen tekstin lukeminen vain vaatii keskittymistä ja harjoitusta.